Kalataloudellisen kehittämishankkeen suunnittelu, toteutus ja seuranta Vaikkojoella

Opinnäytetyö

Janne Ruokolainen  

Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti

2000

SISÄLLYS:

1 JOHDANTO 1
2 ALUEEN KUVAUS 1
2.1 YLEISKUVAUS 1
2.2 HYDROLOGIA 2
2.3 VEDENLAATU 2
2.4 KALASTO 3
3 HANKKEEN KÄYNNISTÄMINEN 4
3.1 SIDOSRYHMIEN KARTOITUS JA NEUVOTTELUTYÖ 4
3.2 SUUNNITTELUVAIHEEN RAHOITUKSEN JÄRJESTÄMINEN 4
4 SUUNNITTELUVAIHE 5
4.1 TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN 5
4.1.1 KALATALOUDELLISET TAVOITTEET 5
4.1.2 MATKAILULLISET TAVOITTEET 6
4.1.3 EKOLOGISET TAVOITTEET 6
4.1.4 MUUT TAVOITTEET 6
4.2 KUNNOSTUSTARPEEN MÄÄRITTELEMINEN 7
4.2.1 KOSKIEN KUNNOSTUSTARVE 7
4.2.2 PUROJEN KUNNOSTUSTARVE 7
4.3 ISTUTUSSUUNNITELMA 8
4.3.1 VASTAKUORIUTUNEIDEN TAIMENTEN ISTUTUKSET 9
4.3.2 MUUT ISTUTUKSET 10
4.4 MUIDEN TARVITTAVIEN TOIMENPITEIDEN MÄÄRITTELEMINEN 10
4.5 TARVITTAVAN TYÖMÄÄRÄN LASKEMINEN 10
4.6 TOTEUTUSVAIHEEN RAHOITUSTARPEEN LASKEMINEN 11
4.7 TOTEUTUSVAIHEEN RAHOITUKSEN HAKEMINEN 11
4.7.1 LEADER+-RAHOITUSOHJELMA 12
4.7.2 TAVOITE 1-RAHOITUSOHJELMA 13
4.8 TOTEUTUSVAIHEEN OHJAUSRYHMÄN JA SUUNNITTELIJOIDEN VALINTA 13
4.9 KOEISTUTUKSET 14
4.10 HANKKEEN MARKKINOINTI JA TIEDOTUS 14
5 TOTEUTUSVAIHE 15
5.1 YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN HANKKIMINEN 15
5.2 KUNNOSTUSTEN SUUNNITTELU JA KUNNOSTUSLUVAT 16
5.3 KUNNOSTUSTYÖT 16
5.3.1 KOSKIEN KUNNOSTUKSET KÄSIN 16
5.3.2 KUTUALUEIDEN LUOMINEN 17
5.3.3 KONEELLISET KUNNOSTUKSET 18
5.3.4 PUROJEN KUNNOSTUKSET 18
5.4 MUUT VESISTÖKUNNOSTUKSET 19
5.4.1 VALUMA-ALUEKUNNOSTUKSET 19
5.4.2 UMPEEN KASVAVIEN ALUEIDEN HOITO 20
5.5 ISTUTUKSET 20
5.6 RAPUKANNAN PALAUTTAMINEN 20
5.7 TOIMENPITEET PREDAATTORIEN POISTAMISEKSI 21
5.8 PALVELUVARUSTUKSEN RAKENTAMINEN 22
5.9 KALASTUSMATKAILUN KEHITTÄMINEN 22
5.10 TEEMALEIRIT JA MUUT KOULUTUKSELLISET TAPAHTUMAT 23
5.10.1 LEIRIKOULUT 23
5.10.2 PUROTALKOOKURSSI 23
5.11 MAHDOLLISEN JATKORAHOITUKSEN HANKKIMINEN 23
6 SEURANTA 24
6.1 SÄHKÖKOEKALASTUKSET 24
6.1.1 SÄHKÖKALASTUKSIEN TULOKSIA 24
6.2 POTKUHAAVINTA 25
6.3 KALASTUSKYSELYT 25
6.4 HAASTATTELUT 26
6.5 VEDENLAADUN SEURANTA 26
6.5.1 PH 27
6.5.2 METALLIT 28
6.5.3 KIINTOAINE 29 


1 JOHDANTO


Tämä opinnäytetyö ei ole erikoisen tutkimuksellinen, eikä siis sisällä järisyttävää uutta tietoa. Tarkoitus on pikemminkin ollut kokeilla, kuinka erilaisia "vanhoja" keinoja voidaan käyttää uittoa varten peratun jokireitin kalatalouden kehittämiseksi julkisen rahoituksen avulla. Samalla joku vastaavanlaisen urakan eteen joutunut saa käyttöönsä oppaan, jota voi ehkä käyttää suunnittelutyönsä tukena. Kaikkia toimenpiteitä ei suinkaan ole onnistuttu toteuttamaan parhaalla mahdollisimmalla tavalla. Tarkoitus onkin ollut esittää tehdyt virheet mahdollisimman avoimesti, ettei muiden tarvitsisi niitä toistaa. Joihinkin virheisiin on esitetty myös selkeät korjausehdotukset. 
Suurin huomio työssäni kohdistuu kalavedenhoidollisiin toimenpiteisiin, mutta myös julkisen rahoituksen hakemista, markkinointia ja tiedotusta käsitellään. Aivan viimeisteltyä tietoa hankkeen tuloksista ei tähän saada, sillä lopulliset vaikutukset luonnollisesti näkyvät vasta vuosien päästä. Lisäksi joitakin toimenpiteitä tehdään vielä vuonna 2001. 


2 ALUEEN KUVAUS


Yleiskuvaus 
Vaikkojoki kuuluu Vuoksen vesistön latvaosiin ja saa alkunsa Juuan kunnan Vaikon kylästä läntisessä Pohjois-Karjalassa. Joitakin kilometrejä se virtaa maakuntien rajalla, kulkee pohjoissavolaisen Kaavin kunnan halki ja laskee vetensä lopulta Rikkaveteen. Joen keskiosalta on Kuopioon ja Joensuuhun matkaa noin 95 km. Liitteet 6,7, ja 8 esittelevät aluetta karttojen muodossa
Jokireitin kokonaispituus on noin 60 km, koskia joessa on noin kuusi kilometriä ja putouskorkeutta n.60 metriä. Hankkeen piirissä oleva osuus joesta on esitetty liitteen 1 kartassa. Järviä tai lampia joen keskiosalla, eli Metsä-Vaikon ja Pielisen Pitkäkosken välillä on vain kolme: Jokilampi, Lietukka ja Kotalampi. Vaikkojokeen laskee useita sivujokia ja -puroja. Näistä Kajoonkoski on merkittävin, sillä sen kautta pääuomaan tulee runsaasti melko puhdasta vettä Kajoonjärvestä. Luultavasti juuri tämän parempi-laatuisen veden ansiosta Vaikkojoen vesi on useimpina vuosina riittävän hyvälaatuista taimenen lisääntymiselle. 
Joki perattiin uittoa varten 1950-luvun lopussa. Tämän jälkeen jokea on kunnostettu vesiretkeilyn ja kalatalouden tarpeisiin. Tuolloin kiinnitettiin kuitenkin liiaksi huomiota veneilyn ja melonnan tarpeisiin ja tingittiin taimenen elinoloista, joten kalataloudellinen hyöty jäi olemattomaksi. Lähes kaikki kosket olivat siis ennen kunnostusta rännejä, joiden pohja oli sileä ja kivetön. Koskissa olleet kivet oli nosteltu reunoille, ja reunakivikoissa oli vettä vain ylivirtaamakauden aikana. Heikohkoista olosuhteista huolimatta Vaikkojoessa on todettu jonkin verran taimenen (Salmo trutta) ja harjuksen (Thymallus thymallus) luontaista lisääntymistä. 
2.1 Hydrologia 
Toimenpiteiden alaisena olevan jokiosuuden valuma-alue on noin 600 km2. Valuma-alueen järvisyys on 7,8 % (Porttikivi 1983).

Rakkinekosken kohdalla virtaamat ovat seuraavat (Timo Takkunen 1987):

Keskivirtaama HQ 5,4 m3
Keskiylivirtaama MHQ 31,0 m3
Keskialivirtaama MNQ 1,3 m3
Ylin virtaama HQ 52,0 m3

  

 

 

2.2 Vedenlaatu
Vaikkojoen vedenlaatu vaihtelee runsaasti vuosittain. Tämä johtuu lähinnä voimakkaiden ojitusten aiheuttamista korkeista virtaamavaihteluista (ks. Edellistä taulukkoa). Esimerkiksi kevättulvan ollessa korkeimmillaan pH laskee joillakin jokiosuuksilla huomattavan alas. Erityisesti kevään 2000 pH-arvot olivat huolestuttavan alhaisia jokilammesta ylöspäin. Alimmillaan Mäntylammesta mitattiin pH-arvo 4,2, mikä ilman muuta on liian alhainen taimenen ja harjuksen viihtymisen kannalta. On huomioitavaa, että vuoden 2000 mittaukset tehtiin käsimittarilla, eivätkä arvot näin ollen ole täysin luotettavia. Suuntaus lienee kuitenkin selvä, sillä Kajoonkoskesta samana päivänä samalla mittarilla mitattu arvo oli lähes kaksi yksikköä korkeampi. 
Myös muiden vedenlaatumuuttujien heikentyneet arvot lienevät hyvin pitkälti selitettävissä metsätalouden toimenpiteistä johtuvilla haittavaikutuksilla. Esimerkiksi aukko-hakkuiden yhteydessä tapahtuva maan pinnan rikkominen vapauttaa valumavesiin kiintoainesta, enimmäkseen humusta, ja maaperään kertyneitä raskasmetalleja. Alustavien tutkimusten mukaan kiintoainepitoisuus onkin lokakuusta 1999 lokakuuhun 2000 noussut Pielisen pitkällä 1,3 milligrammasta 10 milligrammaan litrassa. Näiden kaikkien ylämainittujen tekijöiden on todettu omalta osaltaan vaikuttavan taimenen menestymiseen. Lisää vedenlaatutietoja seurantaosuuden kohdassa Vedenlaadun seuranta.

2.3 Kalasto
Vaikkojoen tyypillisin kalalaji on hauki (Esox lucius), joka tunnetusti on taimenen ja harjuksen predaattori. Muiden tekijöiden ohella juuri vahvojen predaattorien, kuten hauen ja mateen (Lota lota) vahvat kannat ovat saattaneet olla osasyynä siihen, ettei taimenkanta ole elpynyt odotetulla tavalla 1980-luvulta lähtien tehdyistä poikasistutuksista huolimatta. Harjuskanta sen sijaan on lisääntynyt lähes huomaamatta kahden 1990-luvulla tehdyn istutuksen jälkeen. Nykyisin harjusta esiintyykin joen keskiosan koskilla melko runsaasti. Kirjolohi (Oncorhynchus mykiss) on viime vuosina ollut ainoa istutuslaji, mutta Vaikko 2005-hankkeen myötä istutusvaroja on alettu suunnata taimenistutuksiin. Joen alaosalla kirjolohi-istutuksista tuskin luovutaan.
Muita Vaikkojoessa esiintyviä kalalajeja ovat särki (Rutilus rutilus), salakka (Alburnus alburnus), ahven (Perca fluviatilis), siika (Coregonus lavaretus), säyne ( Leusiscus idus), mutu (Phoxinus phoxinus), kivisimppu (Cottus gobio) ja kivennuoliainen (Noemacheilus barbulatus).

3 HANKKEEN KÄYNNISTÄMINEN


3.1 Sidosryhmien kartoitus ja neuvottelutyö
Jotta kalataloudellinen kehittämishanke ylipäänsä voidaan toteuttaa, on hankkeeseen saatava mukaan mahdollisimman laaja eri sidosryhmien muodostama verkko. Lisäksi tulee ottaa huomioon tahot, jotka voivat vaikeuttaa hankkeen toteutumista, tai jopa estää sen. Vastustajien kanssa tulee käydä neuvotteluja ja jakaa tietoa hankkeesta, sillä hyvin usein vastustus johtuu vain tiedon puutteesta. Tiedotus ei kuitenkaan välttämättä riitä, sillä aina joku yksityishenkilö tai yhteisö oman etunsa uhatuksi, kun on kyse kalataloudellisesta tai vesistöä koskevasta hankkeesta ylipäänsä. Tuolloin tilanne on pyrittävä selvittämään sovittelemalla, ja tarvittaessa on oltava valmis kompromisseihin. Onhan järkevämpää tinkiä hiukan omista tavoitteista, kuin riskeerata koko hanke.
Vaikkojoella sidosryhmiksi valittiin Vaikkosäätiö ja sen jäsenet, kuten Stora-Enso Oyj, paikallisia kalastuskuntia ja matkailuyrittäjiä, alueellisia viranomaisia, Kaavin ja Juuan kunnat, sekä paikalliset urheilukalastajat.
Suurimmat erimielisyydet syntyivät melontaa ja verkkokalastusta rajoittavista suunnitelmista. Sovittelun tuloksena lievennettiin verkkokalastuksen rajoituksia ja sovittiin, ettei koskikunnostuksissa kohtuuttomasti heikennetä melonnan turvallisuutta. 


3.2 Suunnitteluvaiheen rahoituksen järjestäminen
Jotta hanketta voidaan täysipainoisesti lähteä viemään eteenpäin, on sen suunnitteluvaiheelle hyvä hankkia erillinen rahoitus. Vaikkojoella rahoitusta haettiin Pohjois-Savon LEADER-alueelta, ja hakijaksi päätettiin merkitä Vaikkosäätiö, joka oli aiemmin perustettu edistämän alueen matkailua. Rahoituksen hakemusmenettelyä esitellään tarkemmin suunnitteluvaiheen esittelyn yhteydessä. Rahoitus saatiin, ja allekirjoittanut palkattiin suunnittelemaan hanketta.

4 SUUNNITTELUVAIHE


4.1 tavoitteiden asettaminen
Kalataloudellisien kehittämishankkeiden tavoitteita asetettaessa on järkevää lähteä liikkeelle alueellisten tekijöiden luomien rajoitusten tarkastelulla. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa vesistön luonnolliset olosuhteet, rahoitusmahdollisuudet, paikallinen yleinen mielipide, tai vaikkapa tarvittavan talkootyövoiman saatavuus. Ainahan on olemassa mahdollisuus, että esimerkiksi vedenlaatu estää halutuimpien kalalajien luontaisen lisääntymisen. Tuolloin on tyydyttävä pitämään kalastettavaa kalakantaa yllä istutuksin. 

4.1.1 Kalataloudelliset tavoitteet
Koska Vaikkojoki lukuisista koskikilometreistään huolimatta oli jäänyt varsin vaatimattomaksi taimenjoeksi, haluttiin asiaan saada huomattava parannus. Tavoitteena onkin poikasalueiden ja kutupaikkojen kunnostuksin, sekä voimakkain tuki-istutuksin luoda kalastusta kestävä taimenkanta, joka mahdollisimman suurelta osin lisääntyisi luontaisesti. Koska myös harjus oli yllättäen alkanut lisääntyä Vaikkojoessa luontaisesti, päätettiin myös sen elinoloja pyrkiä parantamaan. Kun hankkeen tiedotuksen ja kalakantojen elpymisen myötä myöskin lupatulot alueella lisääntyvät, voidaan varmistaa riittävien poikasistutusten jatkuvuus Vaikkojoella. Lopullisena pyrkimyksenä on saada joen lupamyynti sellaiselle tasolle, että siitä saatavat tulot riittävät kalakantojen ylläpitoon ja muihin kalavedenhoidollisiin toimenpiteisiin ilman ulkopuolista rahoitusta.

4.1.2 Matkailulliset tavoitteet
Jos Vaikkojoen taimen- ja harjuskanta alkaa voimakkaasti lisääntyä luontaisesti, lisännee se jo sinällään joen houkuttelevuutta kalastuskohteena ja tätä kautta kasvaa myös alueen matkailukysyntä. Tarkoitus on myös käynnistää kalastusopastoiminta joella. Lopullisena tavoitteena on, että hankkeen myötä alueelle saataisiin ainakin yksi työ-paikka lisää. Lisäksi hankkeen puitteissa on järjestetty leirikouluja ja kalastusleirejä, joiden toteutuksesta matkailuyrittäjät tai muut palvelun tarjoajat voivat ottaa mallia vastaavanlaisia tilaisuuksia suunnitellessaan. 

4.1.3 Ekologiset tavoitteet
Jo LEADER- hakemuksessa on oma kohtansa ympäristötavoitteille. Vaikko 2005-hankkeen perustavoitteen, eli taimen- ja harjuskannan elvyttämisen lisäksi asetettiin lukuisia ekologisia tavoitteita, joista osa toteutuu "itsestään" esimerkiksi kunnostusten ohella ja osa toteutetaan itseisarvona määrätietoisen työn avulla. Onhan esimerkiksi oletettavaa, että koskien kunnostusten myötä parannevat ainakin ravun, hyönteisten, sekä vesikasvien elinmahdollisuudet. Tämä lisännee luonnostaan joen ekosysteemin monimuotoisuutta. 
Tietoisesti lähdettiin parantamaan joen veden laatua, sekä joen lähialueilla asuvien ja siellä vierailevien ihmisten yleistä ympäristötietoutta. Ympäristöteemaa tuotiin esille muun muassa leirikouluissa, talkootapahtumissa ja muissa hankkeeseen liittyvissä tilaisuuksissa.

4.1.4 Muut tavoitteet
Matkailupalveluiden lisäksi hyvä kalastuskohde lisää aina myös muiden palveluiden kysyntää lähikylissä. Näin saadaan esimerkiksi paikallistaen kyläkauppojen kannattavuutta parannettua, jolloin myöskin turvataan paikallisia palveluita. Luultavasti uudet virikkeet ja palvelujen säilyminen myös hillitsevät hallitsematonta rakennemuutosta, tai jopa houkuttelevat paluumuuttajia takaisin kotiseudulleen. 
Lisäksi hankkeella on koulutuksellisia ja valistuksellisia tavoitteita, kuten urheilukalastuskulttuurin kehittäminen ja kalataloudellinen neuvonta.


4.2 Kunnostustarpeen määritteleminen
Määriteltäessä kunnostustarvetta tulee usein innostuttua liikaa, sillä kaikkihan haluaisivat kunnostushankkeistaan mahdollisimman täydellisiä. Tällöin voi kuitenkin käydä niin, että resurssit eivät riitä kaikkien suunniteltujen kunnostusten toteuttamiseen, tai kunnostukset jäävät vaillinaisiksi. Molemmissa tapauksissa seuraa pettymys sekä hankkeen toteuttajissa, kalamiehissä, että hanketta valvovissa viranomaisissa ja rahoittajissa. Järkevää onkin määritellä kunnostustarve mahdollisimman realistisesti, toteuttaa työ huolella, ja laajentaa sitten kunnostettavaa aluetta, jos resursseja jää käyttämättä.

4.2.1 Koskien kunnostustarve
Koska jokireitin pituus on 50 kilometriä, ja koskiakin noin kuusi kilometriä, on selvää, ettei koko jokea tämän hankkeen puitteissa saada kokonaan kunnostettua. Alun perin päätettiinkin keskittyä vain reitin keskiosan koskiin, ja tehdä työ niissä mahdollisimman täydellisesti. Varsin varhaisessa vaiheessa havaittiin, ettei koskia voitu kunnostaa kovinkaan perusteellisesti, sillä ympäristökeskus piti tiukasti kiinni vesiretkeilyreitin säilyttämisestä ennallaan. Siksi kunnostuksia tehtiinkin suunniteltua laajemmalla alueella, jotta kunnostuksen keveys saataisiin kompensoitua suuremmalla kunnostettujen koskien määrällä. Tämä ei välttämättä ole ihanteellinen vaihtoehto, vaan järkevämpää olisi kunnostaa yksi koski tai koskiketju kerralla, ja tehdä työ mahdollisimman perusteellisesti. Myllykoskea lukuun ottamatta kosket kunnostettiin käsin.

4.2.2 Purojen kunnostustarve
Purojen ja sivu-uomien on todettu olevan huomattavasti pääuomia tuottoisampia pinta-alaan nähden, niinpä niiden kunnostus voi työmäärään nähden tuottaa moninkertaisen hyödyn pääuomaan verrattuna. Siksi niiden kunnostamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, ja jos mahdollista, aloittaa toimenpiteet juuri puroista. Purojen kunnostuksessa ei tarvita raskaita koneita, vaan päinvastoin on suositeltavaa, että kunnostus tehdään mahdollisimman kevyin välinein, välttäen ylimääräisiä vaurioita purossa ja sen ympäristössä. Näin puro palautuu mahdollisimman pian luonnontilaan, ja alkaa toimia alkuperäisen ekosysteemin tavoin.
Vaikkojokeen laskee useita puroja ja pieniä jokia. Näistä ainakin Louhijoki ja Myllypuro päätettiin kunnostaa joka tapauksessa, ja muitakin, jos resursseja riittää. Kunnostus toteutettiin talkootyönä. 

4.3 Istutussuunnitelma
Tavoitteet antavat istutuksille tietyn suunnan. Jos pyrkimyksenä on vain pyydettävän kalakannan ylläpitäminen istutuksin, istukkaat yleensä edustavat yhtä istukasryhmää, joka aikaisemman kokemuksen perusteella on todettu antavan parhaan saaliin käytettyyn rahamäärään nähden. Jos taas halutaan palauttaa luontaisesti lisääntyvä taimenkanta johonkin jokeen tai joen osaan, tulisi istutusten painottua pienpoikasiin tai mätiin. Istutuskalojen on lisäksi hyvä olla joen alkuperäistä kantaa tai mahdollisimman lähellä sitä. Istutussuunnitelmaa laadittaessa tulee kiinnittää huomiota myös elinalueiden määrään ja laatuun, istukkaiden saatavuuteen, predaation vaikutukseen, sekä budjettiin. Useinhan lopullisen istukkaiden määrän ratkaisee se, paljonko rahaa niiden hankkimiseen on käytettävissä. 
Istutussuunnitelmaa laadittaessa tulee huomioida myös istukkaiden saatavuus. Usein nimittäin joudutaan tilanteeseen, jossa kaikkia haluttuja istukkaita ei saada, varsinkaan lyhyellä varoitusajalla. Istutussuunnitelma kannattaakin siis laatia viimeistään istutuksia edeltävänä syksynä. 
Istutusalueisiin tulee perehtyä mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Tällöin voidaan selvittää, minkä verran kyseisessä kohteessa on kullekin istukastyypille sopivia elinalueita, habitaatteja. Habitaattimäärityksen jälkeen on helpompi soveltaa käytäntöön kirjallisuudessa annettuja istutustiheyssuosituksia, jotka ovat vain suuntaa antavia. Kun habitaattimääritys on tehty, saadaan kunkin kalaryhmän istutusmäärä kullekin koskelle kertomalla sopiva istutustiheys kosken pinta-alalla. 

4.3.1 Vastakuoriutuneiden taimenten istutukset
Kirjallisuudessa suositeltu taimenen vastakuoriutuneiden poikasten istutustiheys vaihtelee yhden ja kahden poikasen välillä neliömetriä kohti ( Kilpinen 1988). Tällaiset istutustiheydet lienevät useimmiten liian korkeita pääuomassa. Sen sijaan pienemmissä puroissa ja sivu-uomissa joissa tuotanto on korkeampi pinta-alaan nähden, ja näin ollen aivan korkeimpienkin suositusten mukaiset tiheydet lienevät perusteltuja. Lisäksi vasta-kuoriutuneet voidaan opettaa syömään ennen istutusta, mikä saattaa parantaa istutustulosta, jolloin tiheyksiä voidaan pienentää. Vastakuoriutuneet poikaset ovat lisäksi herkkiä vedenlaadun ja kovan virtauksen suhteen. Tämänkin vuoksi istutuksen suorittamista "starttipoikasilla" kannattaa harkita. Syömisen aloittaminenhan tapahtuu useimmiten kevättulvien laskettua, jolloin sulamisvesien vuoksi huonontunut vedenlaatu ja virtaama ovat jo ehtineet palautua siedettävälle tasolle.
Sopivat istutusalueet 0+ -taimenille ovat matalia ja kivikkopohjaisia alueita, joissa vettä riittää myös kuivimpana aikana. Kirjallisuudessa suositellaan pohjan raekooksi 100-300 mm, virran nopeudeksi 0,3-0,6 ja syvyydeksi 10-25 cm (Yrjänä, suull. tiedonanto). 
Vaikka koskien kunnostusta ei melontareitin vuoksi parhaalla mahdollisella tavalla saatu tehtyä, päätettiin Vaikkojoella myös pääuoman kunnostetuilla koskilla ja muilla varteenotettavilla poikasalueilla noudattaa suositusten ylimpiä istutusmääriä syömään opetetuilla poikasilla. Tällöin voidaan sähkökalastusten perusteella vertailla poikasten elossapysyvyyttä eri alueilla. ja siten selvittää mitkä ovat parhaita poikasalueita. 
Tulevaisuudessa pienimpiä poikasia ei kannata pääuomaan istuttaa kuin kaikkein parhaimmille alueille. Sopiva istutustiheys lienee tuolloinkin korkeintaan yksi vastakuoriutunut neliömetrille. Tällä perusteella sopiva istutusmäärä koko hankealueella on 30-60 000 vastakuoriutunutta poikasta vuodessa. 

4.3.2 Muut istutukset
Jotta kannan elpyminen saadaan mahdollisimman nopeasti käyntiin, tulee kunnostetuille alueille istuttaa myös ainakin 1+ -taimenia. Myös 2+ -taimenia voidaan istuttaa, mutta tällöin tulee muistaa, että tämän ikäiset taimenet vaeltavat helposti alavirtaan syönnösalueille. Jos 2+ -taimenet istutetaan ennen smolttiutumista, eli vaelluspoikasvaihetta, ehtivät ne leimautua istutusveteen. Tällöin on luultavaa, että ainakin osa kaloista palaa aikuisina kudulle "kotijokeen".
Sopivina istutustiheyksinä pidetään kahta 1+ -taimenta ja yhtä 2+ -taimenta kymmenelle neliömetrille. Näitä tiheyksiä voi jo hieman turvallisemmin noudattaa myös pääuomassa, sillä varsinkaan 2+ -poikaset eivät ole niin herkkiä kovalle virtaukselle ja muille ympäristötekijöille kuin vastakuoriutunut.

4.4 Muiden tarvittavien toimenpiteiden määritteleminen
Suunnitteluvaiheessa tulee tarkoin miettiä, mitä toimenpiteitä alkuperäisen idean ulko-puolelta joudutaan tekemään tai voidaan tehdä, jotta hanke toteutuisi mahdollisimman täysipainoisena. 
Vaikko 2005-hankkeeseen päätettiin varsinaisten kalataloudellisten ja matkailua edistävien toimenpiteiden lisäksi ottaa mukaan valuma-alueen kunnostukset, keräyksen järjestäminen tulevienkin istutusten turvaamiseksi, hankkeen ja Vaikkojoen aktiivinen markkinointi, sekä erilaisten tapahtumien, kuten hauenkalastuskilpailujen järjestäminen.

4.5 Tarvittavan työmäärän laskeminen
Koska ollaan tekemisissä luonnon kanssa, ja jokainen koski on erilainen, on tarvittavan työmäärän tarkka laskeminen mahdotonta. Onkin siis järkevää tyytyä laskemaan palkatun työvoiman työmäärä mahdollisimman tarkkaan, ja arvioimaan talkootyöt vain oma-rahoituksen järjestämisen vaatimalla tavalla. 
Vaikko 2005-hankkeessa laskettiin alun perin kuluvan noin kuuden kuukauden palkatun työn määrä, joka sisältää suunnittelu-, työnjohto-, selvitys- ja neuvontatyöt. Talkootöiden määräksi laskettiin 700 tuntia. Palkatun työn todellinen osuus vastaa lähestulkoon suunniteltua, mutta talkootyötä kertyy yli kaksinkertainen määrä. Ylimääräisellä talkootyöllä voidaan kunnostuksia ehkä laajentaa suunnitellun alueen ulkopuolelle. 

4.6 Toteutusvaiheen rahoitustarpeen laskeminen 
Hankkeen varsinaisen toteutusvaiheen rahoitustarvetta laskettaessa tärkeintä on saada hankkeen kokonaisbudjetti mahdollisimman lähelle todellista. Loppusumma ei saa olla liian suuri mennäkseen läpi päättäjätasolla, muttei myöskään niin pieni, että hankkeen toteutus jää vaillinaiseksi. Lisäksi tulee muistaa, että kaikissa julkisissa kalataloudellisia hankkeita rahoittavissa rahoitusohjelmissa vaaditaan tietty osa omaa rahoitusta. Siksi ei kannatakaan "haukata liian isoa palaa", eli hakea niin korkeaa summaa, että omarahoitusosuus jää hankkimatta.
Vaikka rahoitusta haettaessa kustannukset tulee eritellä, ei näitä raameja hankkeen toteutuessa tarvitse seurata orjallisesti. Jos esimerkiksi näyttää, että talkootyöllä saadaan tehtyä koneillekin suunniteltuja kunnostuksia, voidaan osa koneelliseen kunnostukseen varatuista rahoista käyttää istutuksiin.
Kokonaisbudjetiksi tässä hankkeessa laskettiin 250 000 markkaa, joista poikasistutuksiin laskettiin menevän 120 000, palkkoihin 60 000, talkootöihin 35 000, ostopalveluihin 15 000, matkakuluihin 10 000 ja sekalaisiin kuluihin 10 000 markkaa. Summa tuntui rahoitusta haettaessa sopivan suurelta, mutta toteutusvaiheessa kävi ilmi, että jotkin toimenpiteet jäävät vääjäämättä toteuttamatta liian pienen budjetin vuoksi. Siitä huolimatta omarahoitusosuuden kokoaminen tuotti vaikeuksia.

4.7 Toteutusvaiheen rahoituksen hakeminen 
Kalataloudelliselle kehittämishankkeelle on mahdollista saada julkista rahoitusta useammastakin rahoitusohjelmasta kohteen sijainnista ja hankkeen luonteesta riippuen. Tärkeimmät rahoitusohjelmat ovat varsinkin Itä-Suomessa LEADER+ ja Tavoite 1-ohjelma. 

4.7.1 LEADER+-rahoitusohjelma 
LEADER-ohjelmissa painotetaan työllistävyyttä sekä sosiaalisia ja ympäristötavoitteita. Ei siis riitä, että pystytään osoittamaan hankkeen edistävän kalataloutta, vaan sillä on oltava muitakin merkittäviä vaikutuksia. Kaikkia tuloksia on pystyttävä mittaamaan konkreettisina lukuina. Lisäksi nykyisissä tavoiteohjelmissa pyritään entistä enemmän yhteistyön edistämiseen aina paikallistasolta kansainväliseen yhteistyöhön. Siksipä esimerkiksi Vaikkojoen kehittäjien kannattaa jatkorahoitusta hakiessaan harkita yhteis-työtä esimerkiksi jonkin täysin muulla alueella vastaavanlaisen hankkeen kanssa työskentelevän ryhmän kanssa. 
Mikäli LEADER+ toteutuu alkuperäisen suunnitelman mukaan, on kyseisen rahoituksen saaminen kaikilla maaseutualueilla mahdollista. Täytyy kuitenkin muistaa, että varsinaisia hankkeita ennen rahoitus täytyy EU:lta saada alueellisille LEADER-yhdistyksille, jotka siis ovat ensin joutuneet tekemään omat hakemuksensa. Mikäli nämä hakemukset menevät läpi, voidaan kyseisiltä yhdistyksiltä hakea rahoitusta erillisiin hankkeisiin. Hankkeen toteutusta ja varojenkäyttöä valvoo käytännössä paikallinen TE-keskus.
Riippumatta hankkeen kokonaiskustannusten määrästä on vuosina 1997-2000 myönnetyissä LEADER-kehittämishankkeissa vaadittu 20 prosentin omarahoitusosuus. Tuosta summasta on talkootyön osuudeksi voitu laskea LEADER-alueesta riippuen ainakin puolet. Loput on pystyttävä keräämään rahana. Yhden talkootyötunnin arvo on 50 markkaa, paitsi erityisammattitaitoa vaativissa tehtävissä 80 markkaa. Konetyön arvo on 150 markkaa.
Vaikko 2005-hankkeen tarkoituksiin sopi parhaiten LEADER-rahoitus. Tärkeimpänä valintaperusteena oli pienehkö omarahoitusosuus, josta kaiken lisäksi voidaan suuri osa korvata talkootyöllä. Koska Vaikkojoki virtaa kahden hallinnollisen maakunnan alueella, toteutusvaiheen rahoitus haettiin kahtena osana, 150 000 markkaa Koillis-Savon LEADER -yhdistykseltä, ja 100 000 markkaa Vaara-Karjalan LEADER -yhdistykseltä. 

4.7.2 Tavoite 1-rahoitusohjelma
Tavoite 1-hankkeissa vaadittava omarahoitusosuus tullee olemaan hieman suurempi. Toisaalta tavoite 1-hankkeissa on esimerkiksi kuntien osoittamat työllistämisvarat voitu laskea osaksi omarahoitusosuutta. Lisäksi niissä painotetaan työllisyyden edellytysten lisäämistä muita EU-rahoitusohjelmia enemmän. Muuten käytäntö tavoite 1-hankkeissa on hyvin samanlainen kuin LEADER-hankkeissakin. 

4.8 Toteutusvaiheen ohjausryhmän ja suunnittelijoiden valinta
Kaikille EU- rahoitusta saaville hankkeille tulee valita ohjausryhmä, joka valvoo hankkeen edistymistä ja kantaa vastuuta hankkeen toimenpiteistä. Kun hanketta ryhdytään todella viemään eteenpäin, on todella tärkeää, että sen ohjausryhmässä on mahdollisimman hyvin edustettuina ne yhteisöt, joita hanke kaikkein eniten koskettaa. Lisäksi tulee panostaa asiantuntemukseen, niin että ohjausryhmä voi omilla näkemyksillään tuoda todellista ohjausta hankkeen toteutukseen. Asiantunteva ohjausryhmä tukee myös palkattujen suunnittelijoiden työtä.
Suunnittelijoiden työ vaatii monenlaisia taitoja, joten heitä tulisi olla ainakin kaksi, jos se vain suinkin on mahdollista. Tällöin suunnittelijat tuovat mahdollisimman laajan tietopohjan hankkeen käyttöön. Suunnittelijoiden työhön kuuluu yleensä ainakin hankkeen markkinointi ja tiedotus, neuvottelu ja neuvonta, työnjohto käytännön toimenpiteiden suunnittelu ja tietenkin alaan liittyvien erityistoimenpiteiden, kuten sähkökalastusten toteuttaminen.
Vaikko 2005 -hankkeessa toimi suunnittelijana allekirjoittaneen lisäksi Kari Pasanen. Työnjako syntyi luonnostaan kummankin tietojen, taitojen ja aikaresurssien suhteen. Pasanen huolehti hankkeen tiedotuksesta internetissä ja lehdissä, rahoitushakemusten täyttämisestä, aikataulutuksesta, sekä istutusrahaston keräyksestä. Lisäksi hän piti hankkeen "käynnissä" talvella, jolloin toimenpiteet itse joella olivat pysähdyksissä. Itse keskityin kalataloudellisiin ja vesistönhoidollisiin toimenpiteisiin sekä hankkeen tiedotukseen paikallistasolla. Myös loppuraportointi tuli allekirjoittaneen tehtäväksi.

4.9 Koeistutukset
Jo suunnitteluvaiheessa kannattaa kokeeksi istuttaa haluttujen kalalajien pienpoikasia kunnostettaviin koskiin. Tällöin voidaan myöhemmin suoritettavien sähkökoekalastusten avulla selvittää, minkälaisissa paikoissa poikaset säilyvät hengissä. Keväällä 1999 Vaikkojoella istutettiin kokeeksi 30 000 vastakuoriutunutta poikasta. Ensimmäiset koe-kalastukset istutusalueilla tehtiin loppukesästä 1999, tuloksista enemmän kohdassa 6.1.

4.10 Hankkeen markkinointi ja tiedotus
Itse kunnostus- ja istutustoimenpiteiden lisäksi elintärkeitä toimenpiteitä hankkeen kannalta ovat tiedotus ja markkinointi. Tämä on tärkeää paitsi paikallisten asukkaiden epäluulojen hälventämiseksi, myös rahoituksen hankkimiseksi ja talkooväen saamiseksi joelle. Tiedotus tulee aloittaa jo hankkeen käynnistämisvaiheessa, ja suunnitteluvaiheessa tiedotuksen tulee olla erittäin aktiivista.
Hankkeen tiedotuksen ja markkinoinnin on hoitanut hankesuunnittelija Kari Pasanen. Hän on luonut hankkeelle omat nettisivut, sekä pitänyt yhteyttä alan lehtiin ja järjestöihin. Lisäksi hän on hoitanut yhteydenpidon viranomaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Tiedotus on ollut menestyksellistä ja tuonut alueelle uusia kalastajia ja muita matkailijoita. Tämä lisää luvanmyyntiä, mikä lisää edellytyksiä istutusten ja muiden hoitotoimenpiteiden lisäämiselle.

 
5 TOTEUTUSVAIHE


5.1 Yhteistyökumppaneiden hankkiminen
Jotta työ olisi mahdollisimman hedelmällistä, eikä koko työmäärä jäisi vain pienen ydinjoukon tehtäväksi, on hyvä hankkia mahdollisimman monta yhteistyökumppania. Paikallisten yritysten ja yhteisöjen lisäksi mukaan kannattaa houkutella esimerkiksi lähikaupunkien kalastuskerhoja, joille kohteen kehittäminen tuo yhden kalapaikan lisää lähialueelle. Luonnollisesti myös alueelliset viranomaiset, kuten alueellinen Ympäristö-keskus ja Työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö kannattaa pyytää mukaan hankkeeseen. Kyseisillä viranomaisilla nimittäin useinkin on valmiiksi varattuna jonkin verran rahaa tämänkaltaisiin hankkeisiin.
Vaikkojoella yhteistyötä on tehty muun muassa Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan TE-keskusten, Kaavin kunnan, Timanttikylät-hankkeen, Pohjois-Karjalan kalatalouskeskuksen ja ympäristökeskuksen, sekä joidenkin lähiseutujen kalastuskerhojen kanssa. Näistä Kuopion TE-keskus muun muassa antoi neuvonta-apua kunnostus- ja lakiasioissa, neuvoi hankkeen käynnistämisessä, ja maksoi yhdessä Pohjois-Karjalan TE-keskuksen kanssa paikalle tuodut 1000 tonnia kutusoraa. Pohjois-Karjalan ympäristö-keskus antoi neuvonta-apua kunnostuslupa-asioissa. Lisäksi sen kanssa on neuvoteltu valuma-aluekunnostuksista humuskuorman vähentämiseksi. 
Yhteistyökumppaneiksi voidaan laskea myös sponsorit, joita useimmissa hankkeissa tarvitaan omarahoitusosuuden hankkimiseksi. Sponsorit vaativat useimmiten vastineeksi näkyvyyttä hankkeen tiedotuksessa. Tätä tarkoitusta varten on hyvä suunnitella esite, johon sponsoreiden logot ja yhteistiedot voidaan painattaa. Vaikko 2005-hankkeen aikana ei kunnollista esitettä saatu tehtyä. Kunnolliset painotuotteet ovat nimittäin kalliita, eikä rahoitusta tätä tarkoitusta varten tullut varatuksi. Ehkäpä juuri siksi omarahoitusosuuden hankkiminen on ollut vaikeaa. 

5.2 Kunnostusten suunnittelu ja kunnostusluvat
Mitä rajumpia muutoksia koskien tilaan aiotaan tehdä, sitä tarkempia on suunnitelmien oltava. Mikäli jollakin koskella aiotaan käyttää kaivinkonetta, on laadittava piirustukset ja kirjallinen suunnitelma, jonka perusteella anotaan kunnostuslupaa viranomaisilta. Koneellisten kunnostusten suunnittelu tulee aloittaa hyvissä ajoin, jotta luvat saadaan kuntoon ennen kuin toimenpiteiden aloittaminen on ajankohtaista. Jos kunnostukset suoritetaan käsin, eivätkä niiden aiheuttamat muutokset häiritse vesiliikennettä, riittävät yleensä maan ja vesialueen omistajan lupa sekä ympäristökeskukselle annettu kirjallinen ilmoitus muutostöistä. Tässä tapauksessa hankkeen vastuuhenkilöt ovat vastuussa myös kunnostustöiden aiheuttamista ongelmista. 
Vaikkojoki on eräs alueen tärkeimmistä vesiretkeilyreiteistä, siksi oli tiedossa, ettei ympäristökeskus antaisi lupaa perinteiselle kunnostukselle, jossa koneellisesti siirreltäisiin kiviä juuri niille paikoille, joissa ne parhaiten palvelisivat taimenten viihtyvyyttä. Siksi kunnostukset päätettiin tehdä pääosin käsin, ja vain Myllykoskelle on haettu -ja saatu lupa koneelliseen kunnostukseen. Myös Myllykosken suunnitelma on tehty yhteistyössä melojien edustajien kanssa. Suunnitelman laati Seppo Hirvonen.


5.3 Kunnostustyöt
5.3.1 Koskien kunnostukset käsin
Koskissa olleet kivet oli uittoperkauksessa nostettu koskien reunoille siten, että kosken pohja jäi sileäksi ja kivettömäksi, ja reunakivikoilla oli vettä vain korkean veden aikaan. Poikasalueiden kunnostus aloitettiinkin hajottamalla reunakivikoita koskiin, jolloin reunat madaltuivat ja veden pinta nousi koko koskessa. Reunoihin pyrittiin saamaan vesitystä myös matalilla kynnyksillä. Tavoitteena oli koski, jossa vesi virtaa koko uomassa myös alivirtaamakaudella. Tällöin poikasten käyttöön tulisivat myös reunakasvillisuuden suojaamat uoman reunat, jotka tunnetusti ovat parhaita poikasalueita. Samalla pyrittiin saamaan aikaan tilanne, jossa vesi virtaa matalahkona reunakivikon päällä polveillen. Tähän mennessä tällaisia poikasalueita on tehty noin 6000 m2.
Taimenen 1+-poikasille sopiva pohjakivien raekoko on 100-300 mm, syvyys 10-30 cm (Yrjänä, suull. tiedonanto) ja virtaus 25-75 cm/s (Valkeajärvi ym. 1997). Näitä arvoja ei kuitenkaan kannata tuijottaa sokeasti. Järkevämpää on luoda tilanne, jossa erilaiset kivikot, syvyydet ja virtaukset vaihtelevat muodostaen mahdollisimman monimuotoisen kosken. Esimerkiksi Vaikkojoen sähkökalastuksien perusteella voidaan taimenen poikasten jo ensimmäisen kesänsä lopulla viihtyvän hyvinkin kovassa virrassa. Kynnyksiä ja koskien reunoilla olevia poikasalueita tehtäessä pyrittiin välttämään hidasvirtaisten monttujen syntymistä koskiin, sillä juuri noissa montuissa hauki ja made viihtyvät ja vaanivat jalokalojen poikasia. 


5.3.2 Kutualueiden luominen
Kutualueita on Vaikkojoella tehty varsin paljon (n.200 m2). Kutualueet on enimmäkseen tehty koskien niskoille ja sivu-uomien alkupäihin, mutta joissakin koskissa niitä on tehty myös koskien keskelle. Tärkeintä kutualueiden sijoittelussa on, että alavirrassa niiden välittömässä läheisyydessä on vastakuoriutuneille sopivia habitaatteja. Kutualueen ja poikasalueen välissä, eikä niiden välittömässä läheisyydessä saisi olla hidasvirtaisia tai virtaamattomia osuuksia, eikä syviä monttuja aikaisemmin mainitun predaattoriongelman vuoksi. Kutualueiden sijoittelua suunniteltaessa tulee muistaa, että varsinkin pohjoisemmassa talvialivirtaamat ovat kesäalivirtaamia pienempiä, eli soraikot tulee tehdä niin syvälle, että niiden päällä virtaa vettä talvellakin runsaasti. Myös hyyteen, eli pohjajään muodostuminen voi tuhota mädin. Siksi varsinkin matalammissa koskissa kannattaa soraikon sekaan sinne tänne sijoitella suuria, pintaan asti ulottuvia kiviä. Ne edistävät pintajään muodostumista ja ehkäisevät hyydettä. 
Koskiin tuodun kutusoran raekoko on 5-50 mm ja sorapatjan tulisi olla yli 20 cm. Sopivaksi virtaamaksi mainitaan kirjallisuudesta riippuen 20-70 cm/s. Tässäkään ei kannata tuijottaa numeroita, vaan pyrkiä saamaan soraikon kohdalle tasaisesti kiihtyvä virtaus, jolloin kala voi itse hakea mieleisensä virtausnopeuden. Myös erilaisia "kurkkuja" voi rakentaa. Tämä on suositeltavaa ainakin silloin kun virtausnopeus on alhainen. Kivistä tehtyyn kahden suisteen muodostamaan kutupesään taimen saa luonnollisen tyyppisen kutureviirin, josta löytyy myös sopiva virtaus.(Yrjänä, suull. tiedonanto).


5.3.3 Koneelliset kunnostukset
Tämän hankkeen piirissä Vaikkojoella tehdään yhden kosken, eli Myllykosken koneellinen kunnostus. Suunnitelman teki Seppo Hirvonen Vaikon kehittämishankkeen määrärahoilla. Tässä tapauksessa on tarkoitus luoda koski, jossa edistetään sekä kalataloutta, että melontaa. Melojia varten koskeen tehdään muun muassa stoppari ja luodaan mahdollisimman monivivahteinen virtaus. Muuten kunnostuksessa noudatetaan samoja periaatteita kuin aiemmin esitellyssä käsinkunnostuksessa.


5.3.4 Purojen kunnostukset
Vaikka puron kunnostajan intresseissä olisi vain taimenen poikastuotantoalueen perustaminen, kannattaa kunnostuksessa siitä huolimatta tähdätä kaikin puolin alkuperäisen kaltaisen, monimuotoisen puron luomiseen. Tällöin saadaan aikaiseksi terve ja tasapainoinen puroekosysteemi, jossa viihtyvät sammalet ja pohjaeläimet. Tätä kautta myös taimenen ravinnonsaanti ja viihtyvyys tulee automaattisesti turvattua.
Toimenpiteet purokunnostuksessa, ja sen arviointiin käytettävät numeeriset arvot ovat pitkälti samankaltaiset kuin koskienkin kunnostuksessa. Erityisiä purokunnostukseen kuuluvia toimenpiteitä ovat normaalin kivillä täyttämisen lisäksi liekopuutäyttö ja veden ohjaaminen käytöstä poistettuihin uomiin. Liekopuutäytöllä tarkoitetaan esimerkiksi tukkien ankkuroimista puron pohjaan kivillä siten, että virtausolosuhteet muuttuvat monipuolisemmiksi ja suotuisammiksi puroeliöstölle. Huomiota kannattaa kiinnittää myös rantakasvillisuuteen, sillä siitä on peräisin valtaosa purojen tuotannosta. Yleistäen voidaan siis sanoa, että parhaiten tuottavat purot, joilla on peittävin rantakasvillisuus. 
Puroissa on helppo tehdä melko totaalisia muutoksia melko vähällä työllä. Tämä on toisaalta hyvä, sillä monesti puroluonnon palauttaminen alkuperäiseen tilaan vaatii voimakkaita toimenpiteitä. Toisaalta liian rajut toimenpiteet saattavat hidastaa puroluonnon palautumista vuosilla. Viisainta olisi toteuttaa purojen kunnostus laikuittain tai pätkissä siten, että jotkin osat koskesta jäävät alkuperäiseen tilaan ja toimivat siten puroeliöstön tukikohtana, josta se sitten hiljalleen levittäytyy kunnostetuille alueille. 

Aiemmin mainittu liian raju kunnostaminen oli ehkä suurin Vaikko 2005-hankkeen aikana tehdyistä virheistä. Louhijoella suoritetuissa koekalastuksissa ei nimittäin voimakkaimmin kunnostetuilta koealoilta saatu yhtään taimenen poikasta, vaikka istutukset olivat varmasti riittäviä. Muuten purokunnostukset onnistuivat silmämääräisesti arvioituna melko hyvin. Liekopuutäyttö-menetelmää ei juurikaan tarvinnut käyttää, sillä kunnostettuihin puroihin oli luonnostaan kaatunut suuriakin puita. Sen sijaan käytöstä poistettuja uomia otettiin käyttöön useampiakin.


5.4 Muut vesistökunnostukset
5.4.1 Valuma-aluekunnostukset
Koska Vaikkojoen valuma-alueella harjoitetaan erittäin voimakasta tehometsätaloutta, on sen veden humuspitoisuus ojituksista johtuen varsin korkea. Tämä voi ainakin joillakin koskilla estää mädin hapensaantia, ja tätä kautta vaikeuttaa taimenen ja harjuksen lisääntymistä. Myös veden pH laskee usein huolestuttavan alas. Humuskuormaa ja happamuutta voidaan vähentää puroja entistämällä, tarpeettomien ojien tukkimisella, sekä käyttöön jääviin ojiin rakennettavilla ojakatkoksilla ja pintavalutuskentillä. Näitä toimenpiteitä onkin päätetty suorittaa ajan ja resurssien puitteissa. Mainittakoon, että tällaiset työt voidaan suurilta osin tehdä talkoilla. Happamuutta voidaan lisäksi vähentää kalkitsemalla. Vaikkojoelle onkin suunnitteilla kalkituslaitos, jolla on tarkoitus vähentää happamuuden aiheuttamia haittoja.


5.4.2 Umpeen kasvavien alueiden hoito
Osittain humuksen liettymisen, osittain muiden ympäristötekijöiden muutosten vuoksi ovat jotkin lampi- ja suvantoalueet alkaneet voimakkaasti kasvaa umpeen. Tämä haittaa paitsi kalataloutta, myös muuta virkistyskäyttöä. Vaikkojoella pahimmin umpeenkasvaneita alueita ovat Jokilampi ja Kotalampi. Niiden kunnostukseen voidaan ensiapuna käyttää vesikasvien niittoa, mutta pysyviä kalataloutta hyödyttäviä vaikutuksia saadaan vain imuruoppauksella, tai sen tyyppisellä sedimenttiä poistavalla toimenpiteellä.


5.5 Istutukset
Tärkeintä on istuttaa riittävä määrä oikeita poikasikäluokkia. Näin saadaan poikasten elinalueet heti käyttöön. Tämä on tärkeätä varsinkin "tyhjien" koskien kohdalla, esimerkiksi kunnostuksen jälkeen. Juuri kunnostetuissa koskissa ei tosin useinkaan ole riittävästi ravintoa vastakuoriutuneille poikasille, jotka eivät vielä juurikaan pysty liikkumaan virrassa ravinnon perässä. Siksi vanhempien poikasten istuttaminen lienee perusteltua.
Vuonna 1999 Vaikkojoella istutettiin 30 000 ja vuonna 2000 60 000 "startattua" taimenta. Starttipoikaset valittiin osittain koemielessä, osittain siksi, että ruskuaispussipoikasten ollessa istutuskunnossa (1/3 ruskuaispussista jäljellä) Vaikkojoen virtaama on usein hyvin korkea. Tällöin poikasten selviytyminen voi varsinkin kunnostamattomissa koskissa olla heikkoa. 
Syyskuussa 1999 istutettiin 8250 0+-, 1050 1+- ja 220 2+-poikasta ja 1600 kesänvanhaa harjusta. Syksyllä 2000 istutettiin 20 000 harjusta, sekä noin sata emotaimenta vasta-luotujen kutusoraikoiden läheisyyteen. 

5.6 Rapukannan palauttaminen
Jalokalojen lisäksi myös ravun palauttamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Rapuruton myötä rapusaaliiden taloudellinen arvo on nimittäin todella merkittävä tuottoisissa rapuvesissä. Kun jokea ja siihen laskevia puroja kunnostetaan taimenen tarpeisiin, paranee myös ravun viihtyvyys. Kalastuskuntien kannattaakin harkita ravun siirtoistutuksia jokeen kunnostustöiden jälkeen. Istutuksia ei kannata tehdä jos rapukanta näyttää itsestäänkin elpyvän kohtuullisella vauhdilla, tai jos rapuruttoa ilmenee joen latvaosilla. Rapukannan tila kannattaa selvittää koeravustuksin. Matalissa virtavesissä koeravustus voidaan suorittaa sähkökalastusvälinein, mutta syvemmissä kohteissa kannattaa käyttää mertapyyntiä. Tarkempia ohjeita koeravustuksista ja muusta rapukannan kehittämisestä saa esimerkiksi kirjasta Rapuvedet tuottaviksi (Tulonen ym.1998)
Vaikkojoella on ollut kohtuullinen rapukanta, joka on rapuruton vuoksi tuhoutunut. Siihen laskevissa latvavesissä on kuitenkin paikoitellen vahvojakin rapukantoja, joista olisi helppo levittää rapuja pääuomaan.


5.7 Toimenpiteet predaattorien poistamiseksi
Vaikka kutu- ja poikasalueiden rakentaminen onnistuisikin hyvin, tai istutukset olisivat voimakkaita, ei poikasista kovinkaan moni selviä aikuiseksi. Tällöin voivat syynä olla ihmisen lisäksi jalokalojen luontaiset predaattorit. Pahimpia predaattoreita ovat hauki ja made. Näistä hauki voi hävittää tietyiltä alueelta kaikki poikaset, tai tehokkaasti harventaa jopa kilon painoisia istukkaita. Myös kivisimppu, koskelot, minkki ja saukko voivat joillakin alueilla olla merkittäviä predaattoreita. 
Koska Vaikkojoella pahin predaattori näyttäisi olevan hauki, on sen poistamiseen kiinnitetty eniten huomiota. Paras keino haukien määrän vähentämiseksi on joella muuten-kin kalastavien kalamiesten valistaminen. Alueen verkkokalastajia onkin kehotettu kalastamaan haukia lampien ja suvantojen sellaisilta alueilta, joilla taimenet eivät toden-näköisesti liiku. Lisäksi on järjestetty hauenkalastuskilpailuita, joiden avulla pyritään lisäämään virkistyskalastajien kiinnostusta hauenpyyntiin. Silti tehtävä voi olla toivoton. Lisäksi on tutkittu mahdollisuutta minkkien erittäin suuren määrän vähentämiseksi, esimerkiksi yhteistyössä metsästysseurojen kanssa. Käytännössä ainoa mahdollisuus metsästäjien aktivoimiseksi minkinpyyntiin on tapporahan maksaminen. Kalastuskunnat voisivat ehkä myös hankkia loukkuja, joita voisi lainata halukkaille pyytäjille.


5.8 Palveluvarustuksen rakentaminen
Jotta kalastusmatkailulle saataisiin mahdollisimman hyvät puitteet, on joelle rakennettu ja rakennetaan laavuja, tulipaikkoja, vessoja ja muuta palveluvarustusta. Näiden rakentamisessa on tehty yhteistyötä muiden paikallisten tahojen, kuten kyläyhdistysten kanssa. Tärkeä osa palveluvarustuksesta ovat tuloreittien varteen ja tulipaikoille tuodut opastaulut. 


5.9 Kalastusmatkailun kehittäminen
Kalastusmatkailu on Vaikkojoella sen turhankin huonon maineen vuoksi ollut melko vähäistä. Jos joen kalakanta muuttuu enemmän ulkopaikkakuntalaisia kalastajia miellyttävään suuntaan, on tietenkin selvää, että alue alkaa houkutella kalastusmatkailijoita. Kalataloudelliset toimenpiteet eivät kuitenkaan yksistään riitä, vaan on pyrittävä luomaan palvelutarjontaa, joka pysty tehokkaasti hyödyntämään uudistuneen kalastuskohteen mahdollisuuksia. 
Ehkä tärkein tekijä kalastusmatkailun kehittämisessä on yhteistyö alueen asukkaiden, matkailuyrittäjien, kuntien, kalastuskuntien, viranomaisten ja asiantuntijoiden välillä. Tällöin voidaan kehittää yhtenäinen palveluverkosto, joka voi käyttää yhteistä esitemateriaalia ja mainontaa. Tällainen yhtenäinen useammasta kohteesta muodostunut matkailullinen kokonaisuus (esim. Ruunaa) on usein houkuttelevampi ja helpompi markkinoida kuin yksittäinen pieni yritys.
Vähäisen yhteistyön lisäksi Vaikkojoella ongelma on ollut matkailupalvelujen lähes täydellinen puuttuminen Juuan puolella. Alueella ei myöskään ollut yhtään kalastusopasta. Näiden ongelmien poistamiseksi pidettiin useita kokouksia ja palavereja, joissa sovittiin toimenpiteistä yhteistyön ja kalastusopastoiminnan aloittamiseksi, sekä Juuan puolen kalastusmatkailun edistämiseksi.


5.10 Teemaleirit ja muut koulutukselliset tapahtumat
5.10.1 Leirikoulut
Alkukesästä 2000 pidettiin Vaikkojoella kaksi leirikoulua ala-asteen oppilaille. Tarkoituksena oli lisätä lasten yleistä ympäristötietoutta, tietoa kaloista ja vesistöistä, sekä taitoja vapakalastuksessa. Samalla saatiin julkisuutta Vaikkojoelle ja Vaikko 2005-hankkeelle. Leirikoulut toimivat myös mallina leireistä, jollaisia Juuan yrittäjät ja yhdistykset voisivat itsekin järjestää Vaikkojoella.


5.10.2 Purotalkookurssi
Vaikkojokeen laskevalla Louhijoella järjestettiin purotalkookurssi 8.-10.6.2000. Tuolloin pyrittiin kunnostamaan mahdollisimman suuri puro-osuus samalla, kun opetettiin asiasta kiinnostuneille kunnostuksen eri osa-alueita. Kurssin aikana tehtiin esimerkiksi kymmeniä neliöitä kutusoraikoita ja kunnostettiin satoja neliöitä poikasalueita. Samalla pyrittiin palauttamaan puro muutenkin luonnonmukaiseen tilaan. Osallistujia oli kaksitoista.


5.11 Mahdollisen jatkorahoituksen hankkiminen
Jotta tulos ei jäisi vaillinaiseksi, on toimintaa jatkettava varsinaisen hankkeen päätyttyäkin. Jos alueella on riittävästi innokkaita toimijoita, jotka ovat valmiita pitkäjännitteiseen palkattomaan työhön, voidaan jatkotoimenpiteet toteuttaa talkoillakin. Useimmissa tapauksissa tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, joten hankkeelle kannattaa hakea jatkorahoitusta. Jos kunnat eivät suostu myöntämään rahoitusta, tulevat kysymykseen lähinnä EU:n rahoitusohjelmat, kuten LEADER+ ja Tavoite 1-ohjelma. Tarkemmin näitä rahoitusohjelmia on esitelty suunnitteluosuuden kohdassa Toteutus-vaiheen rahoituksen hakeminen. 

 

6 SEURANTA


6.1 Sähkökoekalastukset
Vaikka sähkökalastus onkin tässä työssä esitetty seuranta-otsikon alla, tulee sähkökalas-tuksia tehdä jo ennen varsinaisten kunnostustoimenpiteiden aloittamista. Näin voidaan selvittää lähtötaso koskien poikasmäärien suhteen. Vertailemalla näitä poikasmääriä toimenpiteiden jälkeisiin määriin voidaan myöhemmin arvioida kunnostusten ja istutus-ten onnistumista. Lisäksi saadaan selville, mille alueille poikasia kannattaa istuttaa.

6.1.1 Sähkökalastuksien tuloksia
Ennen tätä hanketta on Vaikkojoella suoritettu sähkökoekalastuksia tiettävästi viimeksi vuonna 1991 (Takkunen ja Huovila). Tuolloin väliltä Rakkinekoski-Kajoonkoski saatiin pieniä määriä (0-4,5 yksilöä/100m2) taimenia, jotka olivat peräisin luonnonkudusta. Samana kesänä saatiin saaliiksi myös yksi kesänvanha harjus, minkä perusteella alettiin epäillä harjuksen lisääntyvän luontaisesti Vaikkojoella.
Vaikko2005-hankkeen aikana sähkökalastuksia on tehty sekä vuonna 1999 että vuonna 2000. Kalastukset suoritettiin DEKA-sähkökalastuslaitteistolla kertakalastuksina. Pääuomassa tiheydet olivat vuonna 1999 Hirvisaarenkoskella suoritettua kalastusta lukuunottamatta alhaisia, kun taas purojen ja pienempien jokien, kuten Myllypuron tiheydet olivat erittäin hyviä. Tästä voidaan päätellä, että parhaat poikastuotantoalueet ovat pienemmissä uomissa, joihin siis kannattaa panostaa. Yksityiskohtaisemmin arvioituna voidaan sanoa, että parhaat saaliit saatiin hyvinkin matalilta (5-15 cm) ja voimakasvirtaisilta (0,70-0.80 m/s pintavirtaus) alueilta.
Istutusten lisääminen vaikutti myös sähkökalastusten saaliisiin lisäävästi, tosin korkean veden vuoksi kaikkia vuonna1999 sähkökalastettuja alueita ei saatu kalastettua vuonna 2000, joten vertailua ei voida täysin vedenpitävästi tehdä. Sähkökalastusten tulokset on taulukoitu liitteisiin 1 ja 2.


6.2 Potkuhaavinta
Potkuhaavinnan avulla voidaan selvittää kunkin kosken pohjaeläinlajisto ja seurata sen muutoksia. Erityisen järkevää potkuhaavinta on ennen ja jälkeen kunnostuksen. Tällöin voidaan esimerkiksi seurata, kuinka kauan kestää pohjaeläimistön toipuminen kunnostuksesta, tai muuttuuko lajisto kunnostuksen vuoksi. Myös valuma-alueella tapahtuneet muutokset saattavat vaikuttaa pohjaeläimistöön, esimerkiksi liiallisen kiintoaineen vesistöön joutumisen johdosta.
Tätä työtä varten tehdyt potkuhaavinnat suoritettiin Suomen standardoimisliiton määrit-telemällä tavalla. Molemmilta potkuhaaviseurannassa mukana olleilta koskilta (Kantosaarenkoski ja Pielisen pitkä) otettiin vuosina 1999 ja 2000 näytteet sorapohjalta ja reunakivikon päältä. Vuosina 1999 ja 2000 otettujen potkuhaavinäytteiden välillä oli huomattava ero. Lajisto ja yksilömäärä, ja sitä myötä myös diversiteetti olivat pienentyneet, varsinkin sorapohjilla. Syynä lienee korkea humuksen ja muun kiinteän orgaanisen materiaalin määrä, joka tukkii soran huokoset, jolloin useat lajit lakkaavat viihtymästä. Bioindekseistä tosin saatiin karuille vesille tyypillisiä arvoja, mutta pieni yksi-lömäärä saattaa selittää tämän ilmiön. Reunakivikon päältä potkituissa näytteissä tilanne oli lähes vuoden 1999 kaltainen.
Erityistä huomiota herätti virtaluteiden (Aphelocheirus aestivalis) pieni määrä. Ilmeisesti ainakin virtalude kärsii korkeasta humuksen määrästä. (Liite 5.) 


6.3 Kalastuskyselyt
Kaikkein arvokkain ja kattavin tietopankki kalaston ja saaliin suhteen ovat alueen kalastajat. Jotta kalastajien kokemuksista edes osa välittyisi seurantaa suorittaville, kannattaa luvanmyynnin yhteyteen järjestää kalastuskysely. Kyselylomakkeet voidaan jakaa heti lupaa lunastettaessa, tai luvanmyynnin yhteydessä kerättyihin osoitteisiin.
Vaikkojoella tehtiin vuonna 1999 kalastuskysely (K. Pasanen). Tarkoituksena oli kartoittaa Vaikkojoen kalastajaryhmien ikä- ja sukupuolijakaumaa, saalista, käyntitaajuutta toiveita jne. Näin jokea ja lähialueiden matkailutarjontaa voidaan kehittää enemmän kalastajia miellyttävään suuntaan. Kysely tehtiin luvanmyynnin yhteydessä jaetuilla lomakkeilla, internetissä ja postitse. Vastauksia tuli 96. Kyselyn tuloksista on esitetty tiivistelmä liitteessä 4.


6.4 Haastattelut
Kovinkaan monesta kohteesta ei löydy kirjallista tietoa pitkältä aikaväliltä. Tällöin joudutaan turvautumaan haastatteluihin. Ennen kaikkea kannattaa haastatella vanhempia ihmisiä, sillä heillähän on pisimmän aikavälin tietoa kohteesta. Usein voi olla jopa niin, että alkuperäisen tiedon omannut henkilö on jo kuollut, ja joudutaan turvautumaan "perinnetietoon". Tuolloin kannattaa vertailla useamman haastateltavan lausuntoja keskenään. Näin saadaan ainakin osittain karsittua ajan myötä tulleet muuntumat. 
Vaikkojoella suoritettujen haastattelujen perusteella selvisi esimerkiksi se, että Vaikkojoella on joskus ollut alkuperäinen, oma taimenkanta. Myös erilaisista väärinkäytöksistä saatiin tietoa juuri haastattelujen yhteydessä. Näin pystyttiin esimerkiksi puuttumaan joihinkin luvattomissa paikoissa tehtyihin verkotuksiin.


6.5 Vedenlaadun seuranta
Kuten aiemminkin on mainittu, voi huono vedenlaatu tehdä tyhjiksi voimakkaatkin ponnistelut esimerkiksi luonnollisen lisääntymisen ylläpitämiseksi joessa. Siksi veden-laatua on pyrittävä säännöllisesti seuraamaan. Ainakin kiintoaineen ja metallien määrän sekä pH:n seurannan tulisi olla jokavuotista, varsinkin jos niiden arvot ovat mittauksissa olleet lähellä kriittisiä arvoja. Tämä on tietenkin kallista, joten ympäristökeskukselta kannatta pyytää apua analysoinnin järjestämiseen. Jos vedenlaatuarvot ovat useampana vuonna olleet selvästi kriittisten arvojen yläpuolella, voidaan mittaukset tehdä esimerkiksi kolmen vuoden välein, varsinkin jos valuma-alueella ei tapahdu muutoksia.
Vaikkojoella vedenlaadun seuranta on jäänyt varsin vähäiseksi, varsinkaan 1990-luvulta ei juurikaan löydy tietoa (Pohjois-Savon ympäristökeskus, arkisto). Sen vuoksi onkin vaikea tehdä vertailua vedenlaadun viimeaikaisesta kehityksestä. Tämän hankkeen puitteissa on mitattu mm. pH:ta, kiintoainepitoisuutta ja värilukua. Näiden mittausten perusteella Vaikkojoen vedenlaatu on heikentynyt aikaisempiin vuosiin verrattuna. Samanaikaisesti joen valuma-alueella on tehty ennätyssuuria avohakkuita. Mahdollisesti juuri noiden avohakkuiden ja niiden jälkeisen maanpinnan rikkomisen myötä valumavesiin on joutunut aikaisempaa enemmän haitallisia aineita. Seuraavassa perehdytään tarkemmin kolmeen vedenlaatutekijään: pH, metallit ja kiintoaine 


6.5.1 pH
pH on yksi tärkeimmistä taimenen ja harjuksen viihtyvyyteen vaikuttavia tekijöitä. pH-mittaukset voi suorittaa digitaalimittarilla, mutta täysin luotettavan tuloksen antaa vain laboratoriossa analysoitu näyte. Tärkeintä on, että pH-näyte otetaan sulamisvesien ollessa huipussaan. 
Vuosina 1974-91 Vaikkojoelta otettujen näytteiden (Pohjois-Savon ympäristökeskus) perusteella pH on pysytellyt siedettävissä rajoissa, lähes aina yli 5,5, mitä pidetään taimenen menestymisen kannalta kriittisenä arvona (Takkunen 1987). Valitettavasti näissä näytteissä ei juurikaan ole tulva-aikaan otettuja näytteitä, joten huonoimmat arvot ovat saattaneet jäädä kirjaamatta. 
Keväällä 2000 pH:ta mitattiin digitaalimittarilla (ks. Liite 3.). Mittauksia suorittivat Seppo Hirvonen, Kaarlo Leppänen ja Pekka Tanskanen. Tuolloin huonoimmat arvot saatiin Vaikon tammelta 22.4. (4,4) ja Mäntylammenkoskelta 6.5. (4,2). Samoina päivinä Kajoonkoskesta mitatut arvot olivat hiukan yli kuuden. Tämän perusteella on helppo tehdä se johtopäätös, että Vaikkojoki Jokilammen yläpuolisilta latvaosiltaan kärsii voimakkaista kevättulvan aikaisista happamuuspulsseista. Sen sijaan Kajoonkosken tuoma puhtaampi vesi tasaa vedenlaatua yhtyessään jokeen Jokilammessa (ks. Kaavio 1). Joki-lammenkoskessa pH nousee siedettävälle tasolle alkaakseen taas laskea huolestuttavalle tasolle, varsinkin kun Hietajoki tuo oman kuormansa pääuomaan Myllykosken ja Makkarasärkkien välissä. Tästä alaspäin arvot asettuvat lähelle viittä, paitsi Kärenkoskea, jossa Kärenjärven perustuotannon aiheuttama pH:n nousu nostaa arvoa. 

6.5.2 Metallit
Erityisen haitallista happamuus on rautapitoisessa vedessä (Seppovaara 1962). Alhaisessa pH:ssa raudalla on nimittäin taipumus saostua kalojen kiduksiin, jolloin kalojen hapensaanti vaikeutuu. Eräillä Oncorhynchus-suvun lohikaloilla tehdyissä kokeissa 970-1270 mg rautaa litrassa oli maksimipitoisuus lisääntymiselle ja kasvulle (Smith ja Sykora 1976). Nämä arvot lienevät sovellettavissa taimenenkin kohdalla. Vaikkojoesta mitatut rautapitoisuudet eivät onneksi näytä kohonneen kovinkaan korkeiksi, vaan ovat pysytelleet välillä 400-710 mg/l. 
Alumiini on raudan lisäksi yleinen metalli, joka on kalanpoikasille haitallinen, varsinkin jos sitä esiintyy suurina määrinä. Vaikkojoesta onkin mitattu poikkeuksellisen korkeita alumiinipitoisuuksia, jopa 260 mg/l, mikä on moninkertainen suomalaisista vesistöistä mitattuun keskiarvoon verrattuna. Alumiinilla saattaakin olla taimenen lisääntymistä heikentävä vaikutus Vaikkojoella.


6.5.3 Kiintoaine
Korkea kiintoainepitoisuus on kaikkein haitallisinta mädin kannalta, sillä se tukkii kutusoraikon huokoset ja estää näin mädin hapensaannin. Myös kalojen poikasille ja muulle virtavesieliöstölle korkeasta kiintoainepitoisuudesta on haittaa. 
29.10.1999 Pielisen pitkältä otetussa näytteessä kiintoainepitoisuus oli 1,3 mg/l, 19.10.2000 se oli 10 mg/l, eli kiintoaineen määrä oli lisääntynyt moninkertaiseksi. Vuoden 2000 näytteenottoaikaan sattui tosin huomattavasti sateisempi jakso, mutta tämä tuskin täysin selittää näin voimakasta muutosta. Kuten aiemmin useastikin on mainittu, suuret avohakkuut voivat olla syyllisiä kiintoaineen määrän lisääntymiseen vedessä.


6.6 Yhteenveto
Opinnäytetyöni käsittelee Vaikko 2005-hanketta. Hanke on LEADER-rahoitteinen, ja työni käsitteleekin myös rahoitusjärjestelmiä ja rahoituksen hakemista. Pääpaino on kuitenkin kalataloudellisilla toimenpiteissä ja seurannassa. Esimerkiksi talkootyönä tehdyt koskikunnostukset ja seurantajärjestelmä kattavine sähkökalastuksineen ja potkuhaavintoineen olivat tavallista laajemmin toteutettuja. Markkinointityö, josta päävastuun kantoi hankkeen toinen suunnittelija, onnistui hyvin. Hanke noteerattiinkin valtakunnallisissa ja alueellisissa lehdissä varsin usein. 
Talkootyön tuloksena syntyi noin 6000 neliömetriä poikasalueita ja 200 m2 kutusoraikoita. Poikasalueiden kunnostusta ei tosin vielä saatu tehtyä parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Vaikkojoki on tunnettu vesiretkeilyreitti, joten keskelle uomaa piti jättää vähintään kanootin ja pahimmassa tapauksessa koskiveneen mentävä väylä. Purokunnostukset taas onnistuivat melko hyvin. 
Vedenlaatu on aiemmissa tutkimuksissa pysytellyt melko hyvänä, mutta tämän hankkeen tarkkailuissa se on alustavien selvitysten mukaan heikentynyt huomattavasti. Tähän lienevät syynä valuma-alueella tehdyt laajamittaiset avohakkuut. Ne saattavat pahimmassa tapauksessa mitätöidä kaikki hankkeen aikana taimenkannan luontaisen lisääntymisen hyväksi tehdyt ponnistelut. Näihin ongelmiin on tarkoitus puuttua jatkohankkeella, joka ei tosin toteudu ilman suurten metsäyhtiöiden tukea. 
Kaikeksi onneksi Vaikkojokeen laskee joitakin sivujokia, joissa on, tai joihin saadaan helposti luotua oma taimenkanta. Nämä kannat pystynevät tulevaisuudessa "ruokki-maan" Vaikkojokea poikastuotannollaan, vaikka sen vedenlaatu ei olisikaan riittävä luontaiselle lisääntymiselle.

7 LÄHTEET


Takkunen, T. 1987. Kunnostetut kosket järvitaimenen poikasalueina Pohjois-Savossa. Ympäristöhygienian koulutusohjelma. Kuopion soveltavan eläintieteen laitos. Pro Gradu-työ :4-9
Käkelä, I. 2000: Pienimuotoisten virtavesien kalataloudellinen inventointi 1999-Kaavi-Juojärven kalastusalue
Kilpinen, K. 1988: Kalaveden hoito. Suomen kalatalouden keskusliitto: 84-85
Pohjois-Savon ympäristökeskuksen arkisto: Vaikkojoen vedenlaatutiedot
Jutila, E. 1986: Vaikkojoen kunnostussuunnitelmaa koskeva tarkastus- ja selvitystyö. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, kalantutkimusosasto. Monistettuja julkaisuja. 45
Takkunen T., Huovila, J. 1991: Vaikkojoen sähkökoekalastus. Raportti
Porttikivi, R. 1983: Experiences gained in restoring a wilderness river. Aqua Fennica 12: 26-36
Tossavainen, T. 1996: Nurmeksen Kuohattijärven vesiensuojeluopas. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus
P. Valkeajärvi, T. Tossavainen, P. Eskelinen ja J. Kovanen 1997. Rautalammin reitin taimen tulee takaisin. Menetelminä monipuoliset istutukset ja kalastuksen säätely. Riista ja kalastalouden tutkimuslaitos: 5 s.

Liite 1/1 

Liite 2/1 

Liite 3/1

Digitaalisella käsimittarilla mitattuja pH-arvoja Vaikkojoella keväällä 2000  

Liite 4/1

VAIKON KALAKYSELYN TULOKSET


Liite 5/1: Vaikkojoen pohjeläimistö