Tulokset

Vaikko2005-hankkeen nimikin jo kertoo, ettei hankkeen lopullisia tuloksia voida vielä arvioida. Taimenen elinkierron elvyttäminen on pitkäjänteistä puuhaa. Suunta on kuitenkin selvästi parempaan. Arvailujen varaan jää, miten suurta edistystä parin vuoden aikana on saatu aikaan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa. Kun koko jokireitin veden laatua saadaan vielä valuma-aluekunnostusten myötä hieman paremmaksi ovat taimenen lisääntymisedellytykset melko hyvät koko jokialueella.

Talkookunnostusten ansiosta todennäköisyys kudun onnistumiseen on parantunut monin paikoin. Samoin pienten poikasten elinympäristöt ovat kohentuneet kymmenissä kohteissa. Kutusoraikot ovat pysyneet melko puhtaina ja havaintoja on myös emokalojen tekemistä kutukuopista. Syksyllä 2000 aloitettu mädin haudontakoetoiminta antoi lupaavia tuloksia ja intoa jatkaa toimintaa.

Aktiivisia perhokalastajia ja järjestöjä on saatu mukaan toimintaan. Metsäyhtiöt suhtautuvat positiivisesti hankkeen etenemiselle valuma-aluekunnostusvaiheeseen. Poikastiheyksien kehittymisestä ei ole vielä kattavaa ja luotettavaa tietoa. Jatkossa poikastiheyksien seuranta onkin mielenkiintoista työsarkaa myös perhokalastajille. Vaikkojoen hankkeesta on tiedotettu eri keinoin ja kalamiehet uskovat taimenkannan elvyttämiseen ja talkootyön tuottavan tulevaisuudessa hyvän koron panostuksille.