Leirikoulun jälkityöt ja jatkosuunnitelmat

Lisää tietoa kaloista

Multimedian tekeminen

Vaikko-Koli-leirikoulut jatkossa

Pirtin koulu on kiinnostunut kalastus- ja vesielementtiin perustuvista leirikouluista ja ympäristökasvatuksesta myös jatkossa. Seuraavassa alustava visio mahdollisesta toiminnasta tulevina vuosina:

  • Oma virtavesiakvaario, jossa haudotaan taimenen mätiä poikasiksi asti
  • Vaikon taimenen elinkierron elpymisen seuraaminen vuosina 2001-2005
  • Leirikoulut vuosittain Vaikkojoella toukoukuussa ja elokuussa
    - kalakoulu, kalakisa, taimentalkoot (kutusoraikon tekoa tms.)
    - syksyllä myös marjastusta ja sienestystä
    - keväällä lintubongausta
  • Oppilaista osa mukaan myös kesäleiritoimintaan (esim. Kuopion urheilukalastajien, Riistaveden Perhokalastajien ja Joensuun Perhokalastajien kanssa)
  • Leirikoulut tekevät myös toiminnallisen vierailun aina myös Kolille johonkin erityskohteeseen.
  • Leirikouluista tehdään aina jonkilainen raportti nettiin
  • Oppilaat voivat tehdä omat kalastussivunsa, jossa esittelevät harrastustaan, suosikkipaikkoja ja saaliita. Pitävät myös itse ajan tasalla pitkin vuotta.
  • Monelle alkaa elinkautinen "kalakoulu" ja muistot vievät aikuisenakin Vaikkojoelle