|

KALASTO JA LUPA-ALUE
Taimen ja harjus lisääntyvät luontaisesti monissa Vaikkojoen koskissa. Taimenen
elinkiertoa on edistetty poikasalueiden kunnostuksella ja kutusoran
levityksellä koskien niskoille. Viime vuosina on istutettu runsaasti
eri-ikäisiä taimenenpoikasia. Kesäisin istutetaan säännöllisesti
kirjolohta sekä syksyisin kutuvalmiita emotaimenia.
Vaikkojoen runsas haukikanta mahdollistaa takuuvarmat elämykset
nuorille kalamiehenaluille ja hauen perhokalastuksesta kiinnostuneille.
Paikoin tavataan myös säynettä.
Lupa-alue alkaa Juuasta Metsävaikon
yläpuolelta ja päättyy Kaaville Sivinvirran alle. Reitin järven
kuuluvat lupaan lukuunottamatta Kajoonjärveä ja Rakkinelampia. Kajoonkoski
on rauhoitettu.
Kartta
LUVAT JA RAJOITUKSET
Sallittuja kalastusvälineitä ovat perho ja uistin. Virta-alueilla
ei mato- ja tahnasyöttejä. Poikasalueilla suositellaan käytettäväksi
yksihaaraisia koukkuja. Taimenen kuturauhoitus on voimassa 11.9-15.11
ja kutusorakoilla kahluu ei ole suotavaa syyskuun
ja toukokuun välisenä aikana ettei soran sisällä hautuva mäti
tuhoutuisi. Vaikolla ei ole tammukkaa, vaikka osa taimenista saattaakin
elää ja lisääntyä ns. jokitaimenina.
Alamitat
Taimen 40 cm (SUOSITUS 50 cm)
Harjus 30 cm (SUOSITUS 35 cm)
* valistuneet kalastajat noudattavat lisääntymisen edistämiseksi
määriteltyjä suositusalamittoja
Lupahinnat (v. 2011)
Suositellaan ns. Vaikkojokitoimikunnan lupaa, joka kattaa koko jokialueen
Vaikkojärvestä Sivinvirtaan. Osakaskunnat myyvät myös lupia, jotka
kattavat vain tiettyjä joen osia. Alle 12 vuotias saa kalastaa mukana
olevan aikuisen luvalla.
Saalisrajoitus 3 lohikalaa/lupa/vrk.
- 10 e/24 h (lisävuorokausi 7 e)
- 28 e/vko
- 60 e/kausi
Koululaisten ryhmäluvat
- luokat 1.-6. saavat kalastaa luokan opettajan luvalla (8 e/24
h)
- 12-18v. (alk. yläasteikäisistä) koululaisryhmät 30 e/24 h
Lupien myynti
Luvan voi maksaa myös suoraan Vaikkojoen Virkistyskalastustoimikunnan
tilille Koillis-Savon Osuuspankkiin (tilinumero 509600-51837). Maksaessa
merkittävä luvan kesto ja alkamis-ajankohta (päivämäärä
ja kelloaika). Tulosta maksukuitti mukaan tositteeksi maksetusta
luvasta.
Luvan myyjät:
JOENSUU
Päivitetty 26.5.2010
|